Kilparyhmät

Kilparyhmissä harjoittelu on harraste- ja harrastekilparyhmiä tavoitteellisempaa ja harjoitusmäärät suurempia. Kilpatelinevoimistelu on vaativa ja haastava laji, jossa harjoitusmäärät nousevat jo nuorena suhteellisen korkeiksi. Kilparyhmissä voimistelevalta vaaditaankin sitoutumista määrätietoiseen harjoitteluun ja intoa kilpailemiseen. 

KyVo telinevoimistelussa on viisi esikilpa- ja kilparyhmää. Lisäksi kilpailuihin voi osallistua harrastekilparyhmän voimistelijoita.

Kilparyhmät

MINIT

Mineissä harjoittelevat kaikista pienimmät esikilpataipaleensa aloittavat tytöt. Tytöt ovat syntyneet vuosina 2017-2015 ja harjoittelevat kaksi kertaa viikossa. Ryhmässä on yhdeksän innokasta voimistelijaa. 

Ryhmässä voimistelevat Vilma, Venla, Elsa, Elvi, Riina, Senni, Hertta, Minttu ja Erin 

Minien vastuuvalmentaja on Susanna. 

ESIKOT 

Esikot ovat kilparyhmä, jossa kaikki kisaavat B- ja C-luokissa. Esikot harjoittelevat kolme kertaa viikossa. Ryhmässä voimistelee yksitoista tyttöä, jotka ovat syntyneet vuosina 2014-2015. Osa esikoista on mukana Voimisteluliiton Alueminoreissa (alueellinen valmennusryhmä).

Ryhmässä voimistelevat Hilda, Olivia, Eini, Anni, Senni, Saana, Seea, Annabella, Ninni ja Elle.

Esikoita valmentavat Maija, Lisett, Noora, Linda ja Ellen. 

KISSANKELLOT

Kissankelloissa voimistelee seitsemän tyttöä. Heillä on voimisteluharjoitukset kolme kertaa viikossa. Kissankellot kilpailevat B- ja C-luokissa.

Ryhmässä voimistelevat Viivi, Mirella, Outi, Nea, Emma, Isella, Aleksandra, Karina, Nelli ja Amalia.

Ryhmää valmentavat Johanna ja Eveliina

APILAT

Apilat kilpailevat kilpalinjan D-F-luokissa. Apilat harjoittelevat kolme kertaa viikossa ja ovat syntyneet vuosina 2009-2006. 

Ryhmässä voimistelevat Noora, Maija, Saaga, Siiri, Liv ja Nanna.

Ryhmän vastuuvalmentajana on Leena.

RUUSUT

Ruusut treenaavat neljä kertaa viikossa. Ruusut kilpailevat D- ja E-luokissa. 

Ryhmässä voimistelevat  Viena, Anni, Selma, Iida, Peppi ja Sara.

Ryhmän vastuuvalmentajana on Susanna.